Lauri

Bio

Lauri Schreck

Lauri Schreck on helsinkiläinen multi-instrumentalisti, lauluntekijä ja pedagogi, joka on noussut tunnetuksi viime aikoina huikeilla live-esiintymisillään niin Talent Suomi -ohjelmassa kuin lukuisissa tapahtumissa ympäri Suomea. Omien keikkojensa lisäksi Laurin voi myös bongata useiden Suomen eturivin artistien rinnalta tuomassa oman sähköisen säväyksensä kantele- ja kitaravirtuositeetillaan. Lauri on päivittänyt perinteisen suomalaisen kansallissoittimemme kanteleen nykypäivään ja valloittanut maagisilla esityksillään niin kotimaista kuin kansainvälistä yleisöä. Monipuolinen ohjelmisto kattaa niin klubikeikat kuin festivaalit sekä pienimuotoiset ja mittavat yritystapahtumat.

Puhuri

Puhurin debyyttilevy Trimmattu, kammattu, vimmattu on julkaistu 7.1.2015. Albumin on tuottanut PMMP:n ja My First Bandin Juho Vehmanen. Levyn ensimmäinen sinkku Sinä puhut, klassinen pop-kappale rakastumisen hetkestä, julkaistiin 22.1.2014 ja se oli julkaisunsa jälkeen Yle Radio Suomen soitetuimpien kappaleiden listalla yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa. Levyn uusin single, kaihoisan toiveikas Etsintäkuulutus, julkaistiin 22.10.2014. Ville Malja on tehnyt Etsintäkuulutukseen musiikkivideon, joka julkaistaan levyn julkaisun yhteydessä tammikuussa 2015. Keväällä 2014 bändi aloitti yhteistyön punklegenda ja kohuohjaaja Tuukka Temosen kanssa, minkä seurauksena syntyi juhannuksena julkaistu räjähtävä Rakkauden kesä -video.

Puhuri on modernia runollista suomenkielistä pop/rockia soittava helsinkiläistrio. Puhurin tarina alkoi, kun bändin keulahahmo, karismaattinen laulaja ja kitaravirtuoosi Lauri Schreck, löysi yhdessä ystävänsä Yarzevin kanssa palavan innostuksen biisinkirjoitukseen kaupunkilaisesta elämästä ja sitä ympäröivästä maailmasta. Puhurin pieteetillä rakennetut modernit popin ja rockin raja-aitoja kaatavat kappaleet ovat rikkaiden sanoitusten ympärille rakennettuja vahvoja urbaaneja hetkiä ja tarinoita, jotka kertovat niin pienistä tunteista kuin valtavasta intohimostakin. ”Tuotannossa on pyritty korostamaan luomudraivia ja virkistävän epähipsteriä tunnelatautunutta laulua”, kuvailee levyn tuottanut Juho Vehmanen. Tuukka Temonen taas totesi Puhurin levystä: ”Tosi hienoja biisejä, tiukkaa soittoa ja ennen kaikkea sanoituksia, jotka pakottaa kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan.”

Tämä rocktrio on ottanut myös Suomen kansallissoittimen eli kanteleen omakseen. Laurin sähköisellä kanteleella coveroima Chisun
Kohtalon oma levisi vauhdilla Youtubessa syksyllä 2013, ja sen innoittamana kantele on löytänyt tiensä myös Puhurin livesettiin rikastamaan perinteistä kitaravetoista bändisaundia. Puhuri on lyhyen historiansa aikana ehtinyt esiintymään Suomen keikkalavojen ja tapahtumien lisäksi myös New Yorkissa. Juuri levyn julkaisun alla bändi myös joutui vaihtamaan rumpaliaan, ja kokoonpanoon tuli mukaan Suomen kärkinimiin lukeutuva Mikko Pöyhönen, joka soittaa muiden muassa Chisun ja ajoittain myös Elastisen ja Palefacen bändeissä.

Kokoonpano:
Lauri Schreck – laulu, kitara
Timo Luukkonen – basso
Mikko Pöyhönen – rummut

LSB

LSB was built around a group of exceptionally talented and well-known musicians from the Helsinki scene and the band found its own sound quickly. LSB released its debut album ‘Bewitched’ in October 2011. Along with the video spectacle for the song ‘So Right’ Bewitched garnered praise among fellow musicians in particular as well as racking in some strong sales. Their music has been described as groovy and intense with Placebo manager Angus Blue complimenting the strong visual theme of their debut video in particular available for view on the “BANDS” page as well as the home page. Above all with the completion of ‘Bewitched’ Lauri’s dream of recording an original rock album together with Finland’s leading rock musicians was realized.

Sepia

Sepia is a project that resonates deeply with Lauri both on a personal and professional level. The long-standing collaboration with friend Victoria Lindqvist is the salt of Lauri’s musical life reflecting personal values as well as musical ones. Their sensitive acoustic sound showcases a side of Lauri that rock-focused projects might otherwise mask and serves as a conduit for exploring the immense potential of his first musical love: the guitar. Sepia has gained a reputation in the Finnish folk scene as modern energetic and innovative
with several sold out gigs in Helsinki and a countrywide tour in 2011. Sepia has also performed further a field most recently in the US Germany Canada Sweden and Estonia.

Alex Freeman Popshow

Alex Freeman Popshow in which Lauri plays the drums is a musical expression of Lauri’s long-term friendship with composer Alex Freeman. Alex a Phd from Julliard loves pop and rock music and found expression for his immense creative potential through a collaborative project with Lauri. The band around Lauri and Alex has changed a few times but 2013will see the band heading back to the studio to work on a full-length studio album.